Alustat: Nintendo Entertainment System

Muistatko tämän legendaarisen Nintendo-pelin? – Nyt siitä on Ebayssa myynnissä prototyyppiversio

Nintendon 8-bittinen NES julkaistiin Japanissa vuonna 1983, joten voisi väittää, että jos joku peli siltä ajalta on tuttu, niin kyseessä on varsin todennäköisesti legendaarisessa maineessa oleva nimike. Näin on esimerkiksi Raren valmistaman Battletoadsin kanssa. Tilt-toimittaja muistaa itse pelanneensa pelin versiota aataminaikaisella Gameboylla.

Legendaarinen NES-klassikko kääntyi ennennäkemättömäksi virtuaalitodellisuusversioksi

8-bittisen Nintendon kiistatta legendaarisimpiin peleihin kuuluu NESsin omalla virtuaalipistoolilla pelattava Duck Hunt. Voisi jopa sanoa, että tämä olevinaan niin hassu ja viatonhenkinen metsästyspeli kuuluu jonkinlaiseen yleissivistykseen – ainakin pelaajille, jotka ovat syntyneet jo ennen vuotta 1990.

Nyt liikkuu raha – Näin paljon Suomestakin saatavat pelilelut ovat myyneet

Oletko koskaan nähnyt tämän otsikkokuvan mukaisia leluja Suomessa tai ulkomailla? Kyseiset pienet peliaiheiset figuurit myyvät maailmalla kuin häkä.
Kun ihminen on lapsi, innostuu hän leluista. Vähitellen murrosiän painaessa päällä innostus useimmiten laantuu, mutta vanhemmiten se saattaa hyvinkin tulla takaisin. Tämän voi todistaa ulkomailla vieraillut uutiskirjoittajakin, joka koki Dubaissa lelukaupassa vieraillessaan päässeensä paratiisiin, kun hyllyt notkuivat leluja lapsuuden suosikista Sonicista.
Nintendon tuoreen julkistuksen mukaan firma on myynyt maailmanlaajuisesti jo 20,5 miljoonaa Amiibo-figuuria ja 21,5 miljoonaa Amiibo-korttia maailmanlaajuisesti. Vielä vuosi sitten lukumäärät olivat 10 miljoonaa pienemmät. Nopean laskelman mukaan vuoden 2014 heinäkuussa markkinoita tulleita Amiiboja myytiin siis keskimäärin yli 2300 edellisvuoden jokaisena päivänä.