Ylistetty episodipeli saa näyttävän erikoisjulkaisun tammikuussa

Vuoden indie-tapauksiin lukeutuvan episodipelin Life is Strangen viimeinen osa ilmestyi vajaa kuukausi sitten, ja nyt julkaisija Square Enix on ilmoittanut, että kehuttu peli saa viimein myös fyysisen julkaisun. Viisiosainen episodipeli julkaistaan kokonaisuudessaan näyttävänä erikoisversiona, josta näet kuvan alta.

Pelin erikoisversio sisältää paitsi itse pelin, myös 32-sivuisen kuvituskirjan, ohjaajan kommenttiraidan, virallisen soundtrackin, sekä 8 ylimääräistä raitaa säveltäjä Jonathan Moralilta. VG24/7:n mukaan Limited Edition -versio tullaan kuitenkin julkaisemaan vain PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle, vaikka alkuperäiset digitaaliset episodit ovat ilmestyneet myös PC:lle, sekä vanhemman sukupolven PlayStationille ja Xboxille.

Voimakkaan narratiivinen Life is Strange on saanut runsaasti kiittäviä arvioita, joissa kehutaan etenkin pelin tarinaa ja pelaajan valintojen suurta merkitystä. Fyysinen Limited Edition -versio ilmestyy Euroopassa 22. tammikuuta. Alta näet kuvan erikoisversiosta, sekä pelin trailerin.

Life is Strange Limited Edition

Lisää luettavaa