Yksi syy lisää kiinnostua lasten pelaamisesta – 12-vuotias suomalaispoika teki Playstationilla yli 1500 euron laskun

31.12.2015

Viime yönä julkaisimme uutisen tapauksesta, jossa 7-vuotias englantilaispoika oli kuluttanut yli 5300 euron edestä rahaa mobiilipeleihin. On kuitenkin väärin olettaa, että samaa ei voisi tapahtua yhtä lailla Suomessakin ja konsolilla.

Kuten monesti mediassa todetaan, on hyvin tärkeää, että vanhemmat pysyvät perillä lastensa pelaamisesta. Väkivaltapelit ja huonot vaikutteet eivät kuitenkaan ole ainoa syy tähän, kuten Helsingin Sanomien eilisessä numerossa julkaistu uutinen kertoi.

HS kertoi 30.12.2015, kuinka helsinkiläisperheeseen oli hankittu Playstation 4 joululahjaksi. Kun perheen isä sitten oli kytkemässä ja asentamassa laitetta käyttöön, huomasi hän sähköpostiin Playstationin verkkokaupasta viimeisen kahden viikon aikana tulleet viestit. Nämä perheen PS3:n käyttöön liittyvät sähköpostit olivat menneet roskapostiin ja kertoivat perheen pojan tekemistä verkkokauppaostoksista. Lapsi oli tehnyt useita jopa 150 euron ostoksia FIFA 15 -jalkapallopeliin, joista kokonaisuudessaan kertyi yli 1500 euron edestä maksuja.

Peliostokset olivat olleet mahdollisia, sillä perheen isä kertoi aiemmin laittaneensa luottokorttitiedot laitteelle, jotta perhe voisi tehdä ostoksia konsolin verkkokaupasta. Haastattelussa isä harmitteli käyttöliittymän hankaluutta ja kertoi, kuinka Sonyn asiakaspalvelu kertoi, ettei rahoja palautettaisi. Kuluttajaneuvonnasta puolestaan kerrottiin, että yritykset usein tulevat vastaan tilanteissa, joissa suuria rahoja on kuluttanut lapsi ja että lain mukaan lapset voivat tehdä ostoksia, jotka ovat ”olosuhteisiin nähden tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä”.

Sonyn maahantuoja Nordisk Film neuvottiin lehdessä Sonyn nettisivuille, joilla todettiin, ettei pelinsisäisiä ostoksia palauteta ja että lapsille tulisi luoda oma alatilinsä käyttöä varten.

Perheen isän mukaan nykyään on niin paljon erilaisia laitteita ja tunnuksia, että niiden hallinnointi on hankalaa.

Lisää luettavaa