Xbox Onen persoonallinen yksinoikeuspeli kääntyy myös PC:lle

D4 ilmestyy myös PC:lle

28.04.2015

Alun perin Xbox One -yksinoikeutena julkaistu episodipohjainen murhamysteeri D4: Dark Dreams Don’t Die kääntyy myös PC:lle, kertoo pelin ohjaaja SWERY (oikealta nimeltään Hidetaka Suehiro) Twitter-tilillään.

Aiemmin kulttiklassikoksi nousseen Deadly Premonitionin ohjannut SWERY jatkoi D4:n parissa omintakeisella otteellaan ja peli onkin varsin mielenkiintoinen ja poikkeava näkemys perinteisistä murhamysteeriskenaarioista. Nähtäväksi jää, miten pelin vaihtoehtoiset Kinect-osuudet PC-versiossa hoidetaan.

Sen kummempia julkaisuaikatauluja D4:lle ei ole vielä julkistettu, mutta näin mielenkiintoista tapausta jää odottelemaan mielellään. Jos peli ei ole vielä tuttu, tunnelmia voit vilkaista twiitin alapuolelta löytyvästä videosta.

Lisää luettavaa