Uudesta Deus Existä nyt jo runsaasti arvosteluja ulkona – Pettymys vai vuoden peli -ehdokas?

20.08.2016

Deus Ex: Mankind Divided ilmestyy ensi viikon tiistaina, ja moni suomalainenkin on varmasti ennakkotilannut pelin jo hyvän aikaa sitten. Alun perin pelin piti tulla ulos jo puoli vuotta sitten, mutta sitä lykättiin laadullisista syistä.

Nyt pelistä on saatu jo kymmeniä arvosteluita ulos, ja peli vaikuttaisi kuin vaikuttaisikin lunastavan sille asetetut odotukset. Peli on saanut jonkin verran täysiäkin pisteitä, ja esimerkiksi Pohjois-Amerikan IGN antoi pelille 9,2/10 pistettä. Tiukoista arvioistaan tunnettu EDGE-lehti puolestaan muisti peliä 9/10 -arvosanalla, kuten aiemmin uutisoimmekin. Ylistävät arviot ovat muun muassa kehuneet pelin valinnanvaraa – tehtävät voi siis ilmeisesti suorittaa monella eri tavalla.

Keskiarvo pelille heiluu Metacriticissä hieman alustasta riippuen noin 85 pisteen hujakoilla. Kyseessä ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan niin sanottu koko pelimediaa ravisuttava jumalpeli, vaan jotkin mediat ovat arvioineet peliä alemmaskin, mikä puolestaan on luonnollisestikin laskenut keskiarvoa. Hyvältä joka tapauksessa näyttää!

Lisää luettavaa