Uncharted-elokuva sai uuden pääosanesittäjän – valinta valtava pettymys pelisarjan faneille

23.05.2017

Uusimmista Spder-Man-elokuvista tunnettu Hämis-näyttelijä Tom Holland on palkattu tulevaan Uncharted-elokuvaan esittämään Nathan Drakea.

Deadline-elokuvasivusto kertoo, että elokuvan tapahtumat sijoittuvat Uncharted 3: Drake’s Deception -pelistä tutun kohtauksen ympärille. Kohtauksessa Nathan Drake tapaa mentorinsa Sullivanin ensimmäistä kertaa.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että tuleva Uncharted-elokuva sijoittuu Nathan Draken nuoruuteen. Esimerkiksi Twitterissä päätöstä on kritisoitu suuresti: siinä missä pelisarjan Nathan oli keski-ikää lähestyvä tavallinen jokamies, elokuva on ainakin pääosanesittäjän perusteilla suunnattu varhaisteineille.

Stranger Things -sarjan ohjaaja Shawn Levy jatkaa yhä ohjaajan pallilla, mutta käsikirjoitusta kirjoitetaan jälleen uusiksi. Elokuvaa on työstetty eri muodoissa jo vuodesta 2009 lähtien.

Lisää luettavaa