Uncharted 4:n kestosta uutta tietoa – Ei ihan vedä vertoja nykymaailman hiekkalaatikoille

01.05.2016

Uncharted 4:n julkaisuun on enää rapsakka 9 päivää aikaa. Uutisoimme vastikään siitä, kuinka pelikuormasta oli joutunut rikollisten ryöstämäksi, mistä syystä pelistä alkoi levitä jo spoilereitakin nettiin. Tässä vaiheessa pelin on todennäköisesti kuitenkin saanut jo joku suhteellisen laillisillakin keinoilla käsiinsä.

Ensimmäisten raporttien mukaan Uncharted 4: A Thief’s End olisi ohi  sarjaan jo tutustuneilta noin 14 tunnin pelaamisen jälkeen. Tämä on suunnilleen linjassa sarjan aiempien osien kanssa.

14 tunnin kesto saattaa nykymaailman jättijulkaisuihin verrattuna kuulostaa vähältä ja vastannee tehopelaamisella noin viikon ponnisteluja. Moni kuitenkin ottanee ennemmin 14 tuntia intensiivistä pelaamista vaihtuvilla maisemilla kuin 60 tuntia copypastella vedeltyjä luolastoja. Elokuvamaisilla peleillä on muutenkin tapana olla lyhyempiä, koska niissä draaman kaari on erilainen kuin avoimen maailman hiekkalaatiokoissa.

Lisää luettavaa