Uncharted 4: Kahdeksan kuukautta työtä hukkaan!

29.06.2015

Uncharted-sarjaa pidetään yhtenä parhaista Playstationin yksinoikeuspeleistä, ja neljättä osaa odotetaankin kuin kuuta nousevaa. Nyt pelistä on kuitenkin ilmaantunut erikoisia uutisia.

Yli vuosi sitten pelimaailmassa kohisi, kun tieto sarjan käsikirjoittajan ja luovan johtajan Amy Hennigin lähdöstä kehittäjäfirma Naughty Dogilta levisi. Hennigin vanavedessä firman jätti myös Justin Richmond, joka oli toiminut ohjaajana sekä Uncharted 3:ssa että Uncharted 4:ssä. Hennigin ja Richmondin lähdön syy on edelleen epäselvä, mutta heidän jälkeensä ohjat siirtyivät The Last of Us -hittipelin kahdella päätekijälle. Nyt Nathan Drake -pelihahmon ääninäyttelijä North Nolan on kuitenkin kommentoinut vallanvaihtoa ensimmäistä kertaa MetroConissa järjestetyssä haastattelussa.

Nolanilta kysyttiin yleisön edessä Q&A-kyselytuokion aikana, vaikuttiko Amy Hennigin lähtö mitenkään käsikirjoitukseen, mihin hän vastasi seuraavasti:

Kyllä, mutta en voi sanoa siitä paljonkaan… mutta sanon silti. Olimme taltioineet hänen tarinaansa jo 8 kuukautta, ja se kaikki heitettiin pois. The Last of Us -tyypit liittyivät mukaan, ja voit kuvitella, että uudet tekijät ja uudet ihmiset halusivat hoitaa homman itse. En tiedä, mitä tarkalleen ottaen tapahtui. Amy on edelleen hyvä ystäväni ja todella taitava, mutta The Last of Us -tyypit olivat seuraavana jonossa, ja he ottivat ohjat käsiinsä haluten toteuttaa omaa visiotaan. He hankkiutuivat eroon joistain muista ihmisistä, jotka olivat mukana, ja tekivät asiat omalla tavallaan.”

Nolan jatkoi:

”He tekivät kyllä fiksusti veljeäni esittäneen Troy Barkenin kanssa tietäen, että se toimisi, koska Troy ja minä olemme ystäviä ja hän on esittänyt Joelia aiemmin. He tiesivät, että meillä on lämpimät välit. Pelistä tulee kyllä hyvää viihdettä; mitä nyt sävy ehkä muuttuu hieman. Täytyyhän sen muuttua, koska eihän Robert Ludlumin romaani voi olla samanlainen kuin Stephen Kingin. Heillä on erilaiset tyylit, mutta peli tulee pysymään uskollisena tarinalle.

Koko kyselypaneelin voit katsoa englanniksi täältä. Pelin alustava julkaisuaika on 2016 vuoden ensimmäinen neljännes.

Lisää luettavaa