Tunnettu roolipelisarja jatkuu 3DS:llä ja PS4:llä – jälkimmäisen versio tehdään Unreal Engine 4:llä

28.07.2015

Etenkin japanilaisista roolipeleistään tunnettu Square Enix on tänään julkistanut Tokiossa, että firman uusi roolipeli, tunnetun Dragon Quest -sarjan yhdestoista osa, Dragon Quest XI: Sugisarishi Toki o Motomete tullaan julkaisemaan Playstation 4:llä sekä kannettavalla Nintendo 3DS -käsikonsolilla. Pelin japaninkielinen lisänimi kääntyy suomeksi muotoon ”Menneen ajan metsästys”. Tiedot pelin julkaisusta olivat osin jo vuotaneet julkisuuteen, mutta alustoista ei ollut aiemmin tietoa.

Pelin takaa löytyy sarjan faneille tuttua porukkaa. Ohjaajana toimii Takeshi Uchikawa, säveltäjänä Koichi Sugiyama ja hahmosuunnittelijana Dragon Ball Z:n Akira Toriyama.

Pelin molemmissa versioissa tulee olemaan sama tarina mutta erilainen graafinen ilme ja osittain eroavat tekijätiimit. PS4-versiota työstetään yhteisvoimin Orca-firman kanssa, kun taas 3DS:n kanssa auttaa Toylogic. Playstation 4:n versio tullaan tekemään viime aikoina paljon esillä olleella, upeisiin suorituksiin pystyvällä Unreal Engine 4:llä.

Seuraavassa videota PS4-versioista, kiusoitteleva teaser tapahtuneesta julkistuksesta sekä muutamia kuvia pelin molemmista versioista.

Dragon 4 Dragon 3 Dragon 2 dragon 1

Lisää luettavaa