The Division ilmestyi tänään – ja tämä trollaamistapa on saanut jo useita sen pelaajia raivon valtaan

08.03.2016

Kuten aiemmin tänään uutisoimme, Tom Clancyn henkistä perintöä oleva The Division julkaistiin tänään torstaina. Asiat eivät alkaneet pelille kovin ruusuisasti, sillä nettiyhteyttä tarvitsevan pelin serveriongelmien lisäksi peliin on jäänyt myös todella ärsyttävä trollaamistapa.

Tämä trollaamistapa on niinkin yksinkertainen kuin oven suussa seisominen. Kun pelaaja asemoi itsensä keskelle oviaukkoa, ei siitä kukaan pääse läpi. Jos niin sanottua friendly firea eli omiin kohdistuvaa tulta ei ole poistettu, niin aseellahan tuosta tilanteesta kyllä selviää, mutta luonnollisestikin tästä varmastikin palkitaan miinuspisteellä.

Katso alla oleva video ja tunne sympatiaa.

Lisää luettavaa