Tästä tunnistat tulevien PlayStation VR -pelien kotelot – Älä tee virhettä kaupassa

09.07.2016

PlayStation VR ilmestyy lokakuussa, ja samalla saapuvat tietysti ensimmäiset virtuaalitodellisuuslaseille tarkoitetut pelit. Nyt Polygon raportoi, että kuvat ensimmäisten PlayStation VR -pelien bokseista ovat ilmestyneet jälleenmyyjien sivuille.

Kuten alla olevista kuvista käy ilmi, PlayStation VR -pelit tunnistaa jatkossa grafiikkaan lisätystä, kapeasta palkista, jossa lukee ”PlayStation VR Game”. Palkista on myös pari eri versiota, eli siinä voi lukea myös ”PlayStation VR Required” tai ”PlayStation VR Compatible” sen mukaan, onko kyse VR:n ehdottomasti vaativasta pelistä vai vain VR-yhteensopivasta pelistä.

Lisäksi ainakin osassa kansista näyttäisi olevan erillinen pikkukuva VR-laitteesta ja teksti ”You’ll need these”, eli ”Tarvitset nämä”.

Valtaosin PlayStation VR -pelit ovat hyvin tunnistettavissa, mutta ei olisi kovin yllättävää, jos esimerkiksi lapset eivät heti huomaisi eroa pelikoteloiden välillä. Erityisen sekavaa asiasta tulee, jos samasta pelistä julkaistaisiin tavallinen sekä VR-versio. Pelikoteloiden erosta olisi voinut tehdä hieman selvemmänkin.

PlayStation VR games 1 PlayStation VR games 2

Lisää luettavaa