Suosittu parkour-seikkailu sai julkaisupäivämäärän

03.07.2015

Ensimmäisen persoonan parkour-pelin Mirror’s Edgen ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 2008. Peli sai ilmestyessään lukuisia ylistäviä arvioita, ja kyseisen omaperäisen seikkailun Metacritic-arvosana on tällä hetkellä noin 80/100 alustasta riippuen. Peli on EA:n antamien tietojen mukaan myynyt noin 2,5 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti.

Mirror’s Edge 2 -nimellä aiemmin tunnettu Mirror’s Edge Catalyst tulee sijoittumaan aikaan ennen ykkösosan tapahtumia ja käsittelemään päähenkilö Faithin aiempia elinvuosia. Peli julkaistaan Pohjois-Amerikassa 23. helmikuuta 2016 ja Euroopassa Iso-Britanniaa lukuun ottamatta kaksi päivää myöhemmin. Britit pääsevät peliin käsiksi 26. helmikuuta.

Alun perin Mirror’s Edge Catalyst julkistettiin E3-messuilla videon kera. Videon näet alta. Kehittäjät ovat lupailleet, että kaupungilla liikkuminen tulee tällä kertaa olemaan vapaampaa kuin putkijuoksumaisemmassa aiemmassa osassa.

Peli julkaistaan Playstation 4:lle, Xbox Onelle ja Microsoft Windowsille.

Lisää luettavaa