Suomalaisjuuria omaavasta autopelistä ensimmäiset arviot pihalle – oliko odotus sen väärti?

19.03.2017

FlatOut 4: Total Insanity ilmestyi perjantaina pari päivää sitten ja ensimmäiset arviotkin ovat viimein ulkona.

Pelisarjan aloitti suomalainen Bugbear, mutta 2010-vuodesta peli on ollut tanskalaisen Team6 Game Studiosin vastuulla.

Valitettavasti ensimmäiset arviot eivät näytä kovinkaan hyvältä. Viiden kriitikkoarvion jälkeen pelin PS4-keskiarvo istuu 63 pisteessä Metacriticissä. Esimerkiksi yhdysvaltalainen IGN muisti peliä vaivaisella 66 pisteen saaliilla. IGN muun muassa moitti pelin itseääntoistavaa uramoodia, epätasaista vaikeusastetta ja pinnalliseksi jääviä romurallitapahtumia.

Moisella arviomenestyksellä sarjan tulevaisuutta ei voi povata kovinkaan hyväksi – etenkin kun alkuvuodesta on ilmestynyt jo niin monta loistavaksi kehuttua nimikettä. Peliä saa PS4:lle ja Xbox Onelle.

Lisää luettavaa