Sonylla uumoillaan ensi vuodesta taas loistavaa PS4:lle – isoja yllätyksiä tulossa

28.12.2016

Vuodesta 2017 lupaillaan erinomaista PS4-omistajille.

Vastikään Sony julkaisi videon, jossa katseltiin vuotta 2016, jota moni myös piti erinomaisena. Nyt Sony on kertonut 4Gamerin haastattelussa, että Sony Interactive Entertainment Japan työstää täyttä häkää uusia yllätyksiä ensi vuodelle.

Bloodbornen tuottaja Teruyuki Toriyama mainitsi, etteivät he voi vielä kertoa asiasta tietoja, mutta studio työstää ”kunnianhimoisia nimikkeitä” ja konsepteja uusille peleille. Hän myös pyysi faneja jatkamaan SIE Japan Studion toimintaa myös vuonna 2017.

Gravity Rushin ohjaaja Kiichiro Toyama puolestaan vihjasi, että Gravity Rush 2:n jälkeen siirrytään uuteen projektiin ja että 2017:stä tulee kiireinen.

SCE Worldwide Studiosin johtaja Shuhei Yoshida puolestaan sanoi, että siinä missä vuosi 2016 on ollut PS-hardwaren vuosi Playstation VR:n, PS4 Pron ja PS4 Slimin osalta, vuodesta 2017 on tulossa mahtavan softwaren eli pelien vuosi, joka tulee hyödyntämään rautapuolta.

Lisää luettavaa