Hämmentävää törttöilyä: Sony yritti omia Let’s Play -videot omaksi yksinoikeudekseen

Let’s Play -videoita on ollut vuosia ja ilmaisukin syntyi tiettävästi jo vuonna 2007. Siksi onkin todella kummallista, että elektroniikkajätti Sony yritti hankkia ”Let’s Play” -fraasille tavaramerkin Yhdysvalloissa, mikä olisi käytännössä estänyt Sonyn kilpailijoita käyttämästä koko ilmaisua pelivideoiden yhteydessä.

Destructoidin mukaan Yhdysvaltain Patentti- ja tavaramerkkivirasto hylkäsi hakemuksen, sillä sen nähtiin mahdollisesti sekoittuvan ilmaisuun ”LP Let’s Play”, joka siis on jo aiemmin rekisteröity tavaramerkiksi. Sonylla on nyt kuusi kuukautta aikaa valittaa päätöksestä ja perustella hakemustaan.

Kuten Destructoid huomauttaa, Sonylla ei tiettävästi ole osaa eikä arpaa ”Let’s Play” -videoiden synnyn tai yleistymisen kanssa, joten tavaramerkin hakeminen tuntuu perusteettomalta. On myös vaikea kuvitella, millaista kilpailuetua yksinoikeudesta Let’s Play -videoihin voisi olla, etenkin kun kaupalliset kilpailijat voisivat yhä tuottaa täysin samanlaista sisältöä ja vain kutsua sitä toisella nimellä.

Koko homma haiskahtaa Sonyn suunnalta vähän röyhkeältä ja vallanhaluiselta, joten toivottavasti yhtiö tajuaa luopua leikistä vetämättä mainettaan lokaan.

Lisää luettavaa