Sony jatkaa Vitan tukemista, mutta vain uudempien mallien

28.05.2015

Sony-leirissä kuohahti eilen, kun yhtiön johtohahmoihin kuuluva Andrew House lipsautti sijoittajille tarkoitetussa viestissä, että Sony näkee Vitan jo eilispäivän alustana.

Housen möläytyksestä ei ehtinyt kulua kuin muutama hassu hetki, kun yhtiön nimettömänä pysyttelevä tiedottaja kiirehti oikomaan Housen väittämää. Sonyllä on kuin onkin tarkoitus jatkaa Vitan tukemista, mutta vain uudempien malliversioiden.

Viimeisimmät Vitat kuten myös hiljattain kauppojen hyllylle Suomessakin salavihkaa ilmestynyt Playstation TV ovat edelleen emoyhtiön mielestä kuranttia tavaraa. Todellisuus asiaan nähdään luultavasti kuitenkin vasta kesän E3-messuilla.

Lähde: Venturebeat

Lisää luettavaa