Sonic Teamin vauhdikas Puyo Puyo Tetris on tekemässä tuloaan vihdoin myös Eurooppaan

29.12.2016

Joskus saamme odottaa Japanissa ilmestyvien konsolipelien länsimaajulkaisua varsin hartaasti.

Tähän joukkoon kuuluu myös Sonic Teamin kehittämä ja Segan julkaisema vauhdikas pulmanratkontapläjäys Puyo Puyo Tetris, joka on nyt mitä ilmeisimmin saamassa vihdoin julkaisunsa myös muualla kuin Japanissa.

Asia käy ilmi vuotaneesta Playstation 4:n englanninkielisestä Trophy-listasta, jonka on ymmärretty tarkoittavan pelin ilmestymistä myös länsimaissa.

Peli sekoittaa kaksi puzzle-pelien legendaa, Puyo Puyon ja Tetriksen keskenään sulavaksi kokonaisuudeksi. Lopputuloksessa riittää värejä, toimintaa ja ennen kaikkea visaisia pulmia. Peliä pystyy pelaamaan yhtäaikaa jopa neljä pelaajaa.

Playstation 4:n lisäksi peli nähdään todennäköisesti pian myös Xbox Onella.

 

Lisää luettavaa