Seuraava F1-peli siirtyy uudelle konsolisukupolvelle

26.03.2015

Codemasters on kertonut faktoja seuraavasta F1 2015 -formulapelistään. Julkaisupäiväksi on lyöty 14. kesäkuuta ja sarja siirtyy vihdoin myös uudelle konsolisukupolvelle – alustoinaan Playstation 4, Xbox One sekä PC. Pelin graafinen ulkoasu kokee luonnollisesti ison harppauksen ja auton ajettavuutta on viilattu vielä astetta ammattimaisemmaksi. Lisäksi sääolosuhteilla tulee olemaan yhä enemmän osaa kisojen kulussa.

F1 2014 -peliä odoteltiin viime vuonna kovasti jo uutukaiskonsoleille mutta Codemaster päätti olla julkaisematta sitä uudelle sukupolvelle, kehityksessä olleen pelimoottorin keskeneräisyyden takia.

 

Lisää luettavaa