Legendaarisesta Ninja Gaidenistaan tunnetulta pelitalolta uusi pahapeppumainen peli, jossa Dark Souls kohtaa samurait – Pelaajat innoissaan

19.06.2016

Tuntuuko kenestäkään muusta, että seuraavan vuoden aikana tunnutaan julkaisevan ihan järkyttävä määrä mielenkiintoisia pelejä? Siis nimenomaan mielenkiintoisia – hype on kovaa, mutta vasta myöhemmin saamme tietää, onko laatu yhtä kovaa.

Team Ninjan tekee parhaillaan NiOh-nimistä peliä yksinoikeudella. Pelistä on julkaistu aiemmin jo esi-alphavaiheessa demo, mutta nyt kehitys on ilmeisesti ollut melkoista.

 

Pelistä tulee vääjäämättä jo synkän värimaailmansa puolesta mieleen Dark Souls, mutta jää nähtäväksi, yltääkö NiOh samoihin sfääreihin pelillisesti.

Pelin on määrä ilmestyä vielä tämän vuoden puolella, ja siitä tullaan julkaisemaan uusi demo elokuussa.

Lisää luettavaa