Pikkupoika kasteli vahingossa pelikonsolinsa – Kirjoitti pelifirmalle anteeksipyynnön

02.02.2016

Nykypäivänä tavataan puhua paljon siitä, kuinka nykyajan nuoret sitä ja tätä. Oikeastaan tämä keskustelu on varmaankin ollut olemassa iät ja ajat, sillä tuore sukupolvi tuntuu lähes poikkeuksetta ajattelevan vanhoja hyviä aikoja kaiholla.

Nyt japanilainen 8-vuotias poika on osaltaan palauttanut maailman uskoa nuorisoon.

Japanilainen Twitter-käyttäjä Illil kertoi sosisaalisessa mediassa, kuinka poika oli laittanut kannettavan Nintendo-laitteensa laukkuunsa termospullonsa kanssa. Valitettavasti pullon korkki oli huonosti kiinni, joten se kaatuessaan kasteli neljäsosan 3DS:stä veteen. Illil kehoitti poikaa itse ottamaan Nintendoon yhteyttä.

Kahdeksanvuotias teki työtä käskettyä ja soitti Nintendon asiakaspalveluun järjestääkseen 3DS:nsä huoltoon. Tämän lisäksi hän vieläpä kirjoitti Nintendolle seuraavaan kirjeen.

 

Eight-Year-Old Boy Apologizes to Nintendo

Japanintaidottomille, eli noin 99,99 %:lle, todettakoon, että kirjeessä lukee ilmeisesti seuraavaa:

Pyydän anteeksi, että kastelin 3DS-pelikonsolini. Olen melko varma, että en tule koskaan näkemään 3DS:ääni enää. Se oli aina mukanani. Tästä lähtien pyrin sulkemaan termospulloni korkin paremmin. Olen todella pahoillani.

 

Ja maailma on jälleen hieman parempi paikka elää.

Lisää luettavaa