Pian se on täällä: Hideo Kojiman viimeinen MGS-traileri sai julkaisupäivän!

Pelilegenda Hideo Kojima on julkistanut Metal Gear Solid V: The Phantom Painin julkaisutrailerin ilmestysmispäivän. Tuleva MGS-hiippailu saa viimeisen trailerinsa ylihuomenna tiistaina, eli 25. elokuuta.

Dual Shockersin mukaan traileri ilmestyy tuolloin Yhdysvalloissa, joten se tuskin on linjoilla vielä kovin varhain tiistaiaamuna. Pelin kotimaassa Japanissa oma julkaisutraileri ilmestyy vasta päivää myöhemmin.

Kojiman mukaan julkaisutraileri kantaa ylipitkää nimeä ”Progress and Harmony of Metal Gear (And gratitude to the fans of the past)”. Nimestä voisi päätellä, että traileri sisältänee ainakin viittauksia myös aiempiin MGS-peleihin ja se tulee olemaan ensisijassa suunnattu pelisarjan pitkäaikaisille faneille.

Voi olla, että trailerilla nähdään jotakin samankaltaista kuin PlayStation Japanin tuoreella ”A History of Metal Gear and PlayStation” -videolla, mutta Kojiman tuntien lopputulos on joka tapauksessa paljon pidempi ja eeppisempi.

Vielä merkittävämmäksi trailerin tekee paitsi se, että Kojima on itse sen ohjannut, myös se, että tämä jää hyvällä todennäköisyydellä miehen viimeiseksi MGS-traileriksi. Tiistaina siis hattu pois päästä ja kunnioittamaan Metal Gearin pitkää historiaa. Toivottavasti Kojima tämän jälkeen löytää uudet kuviot Konamin ulkopuolella ja lähtee rohkeasti kohti uusia seikkailuja.

Itse pelihän ilmestyy 1. syyskuuta, eli tasan viikko trailerin ilmestymisen jälkeen.

Lisää luettavaa