Pewdiepien alamäki jatkuu jyrkkänä – Youtubekaan ei enää tykkää

14.02.2017

Uutisoimme tänään, että Pewdiepiena tunnettu ruotsalaistubettaja on suututtanut Disneyn. Nyt alamäki näyttää jatkuvan.

On kuukausi siitä, kun Felix Kjellbergin kohahduttavin juutalaisvideo upattiin palveluun, ja nyt Youtubekin on antanut ymmärtää, ettei Pewdiepie ole enää erityisen tervetullut palveluun. Youtube on nimittäin perunut ruotsalaistähteä käsittelevän Scare Pewdiepien toisen kauden. Tämän lisäksi maailman suurin videopalvelu on poistanut Pewdiepien myös niin sanotulta Google Preferred -listalta, jossa on mainostettu hyvää ja turvallista materiaalia. Monen mielestä Pewdiepie ei tosin aikaisemminkaan sopinut listalle vuolaan kiroilunsa vuoksi.

Pewdiepien päivittäiseen rahatilanteeseen nämä asiat eivät oletettavasti hirvittävän paljon vaikuta, sillä hän on tienannut palvelusta jo erittäin pitkän pennin eikä ole sanojensa mukaan muutenkaan saanut Youtubelta erityisen paljon mainostuloja käyttäjää kohden, sillä suurimmat mainostajat eivät ole halunneet mainostaa kiroilua sisältävällä kanavalla. Siltikin jonkinlaisen loven tämä tekee tähden tienuuseen ja maineeseen.

Lisää luettavaa