Pelinsisäiset loot boxit on julistettu Belgiassa laittomiksi

Julkaisijoita saattaa uhkata jopa vankeusrangaistus.

26.04.2018

Belgian uhkapelikomissio on todennut, että videopelien sisäiset loot boxit lasketaan uhkapelaamiseksi, ja täten laittomiksi.

Muun muassa Overwatchin, Counter-Strike: Global Offensiven ja FIFA 18:n sisäiset loot boxit rikkovat maan lainsäädäntöä. Maan oikeusministeri Koen Geens on vaatinut niitä poistettavaksi peleistä.

Mikäli näin ei tapahdu, julkaisijoita voi uhkata jopa viiden vuoden vankeusrangaistus ja 800 000 euron sakot. Alaikäisten mukanaolo saattaa kaksinkertaistaa rangaistukset.

– Olemme jo toteuttaneet lukuisia toimenpiteitä sekä alaikäisten, että aikuisten suojelemiseksi uhkapelimainonnan vaikutukselta, kommentoi Geens.

Geens haluaa kuitenkin seuraavana askeleena selvittää, kuka on loppupeleissä vastuussa loot boxien poistamisesta ja miten se tulisi toteuttaa.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa