PC:n uutuusjyrä myynyt jo yli puoli miljoonaa – Maistuis varmaan konsolipelaajillekin

11.02.2016

PC:lle ilmestyi viime vuonna kaksi varsin odotettua ja korkealuokkaista uutuutta: Xbox Onelle aiemmin julkaistu Rise of the Tomb Raider sekä upouusi XCOM 2. Toistaiseksi pidemmän korren myyntiluvuissa on vetänyt kaikkien suosikki avaruusnaksuttelu.

Uutisoimme viime viikolla, kuinka XCOM 2 oli jo ennen julkaisupäiväänsä ehtinyt poikia aimo määrän kriitikoiden ylistystä ja korkeita arvosanoja. Nyt SteamSpyn myyntisivut kertovat, että PC:n yksinoikeuspeliä on myyty jo yli puoli miljoonaa, tarkalleen ottaen 563 403 kappaletta – viiden ensimmäisen päivänsä aikana. Keskihintana peli on vaihtanut omistajaa 59,99 dollarilla eli reippaan 53 euron hintaan. Rise of the Tomb Braider jäi kakkoseksi 323 890 kappaleen myynnillään.

XCOM 2 tuli pihalle helmikuun 5. päivä, ja konsoliversioita ei näillä näkymin ole tulossa, vaikka sarjan aiempi osa, XCOM: Enemy Within, julkaistiin myös PS3:lle ja Xbox 360:lle.

Lisää luettavaa