Pariisissa pidetyn Rainbow Six Major -turnauksen voittajat vihdoinkin selvillä – suomalaistähti Tiltin haastattelussa!

Tilt raportoi jälleen paikan päältä Pariisista Rainbow Six Major -turnauksen tiimoilta.

19.08.2018

Ubisoftin järjestämä Rainbow Six Major -turnaus on saatu kunniakkaaseen päätökseensä. Tilt raportoi jo tutuksi tulleeseen tyyliin suoraan paikan päältä Pariisista.

Liki viikon kestäneen turnauksen finaaliin olivat taistelleet tiensä Pohjois-Amerikasta ja Kanadasta paikalle saapunut Evil Geniuses sekä eurooppalaisista kasattu G2 Esports. Jälkimmäisen, maailmanmestaruuttakin hallussa pitävän tiimin riveissä taistelevat myös suomalaiset Joonas ”jOONAS” Savolainen sekä Juhani ”Kantoraketti” Toivonen. Turnausvoittajan palkintopotti on peräti 150 000 dollaria, joten mistään karkkirahoista ei ole kyse.

Odotettu finaali starttasi alusta saakka G2 Esportsin suvereenilla hallinnalla, eikä Evil Geniuses päässyt toden teolla kahinoihin mukaan kuin paikoitellen. Viidestä paras -konseptilla pelattu finaali päättyikin lopulta G2:n selkeään 3-0 voittoon erin 6-2, 6-2 ja 6-2.

Erityisesti ”Kantoraketti” Toivonen kohosi savotan aikana merkittävään rooliin tiiminsä menestyksen kannalta. Tiltin haastattelema Kantoraketti tuumaili ottelun jälkeen G2:n uskoneen voittoon alusta saakka ja homman teki yllättävänkin helpoksi vastustajan pelin poikkeuksellisen tarkka analysointi ennen finaalia. Myös valtavaan messuhalliin saapuneen yleisön suorastaan hurmiollinen kannustus kohotti entisestään itsetuntoa finaalin edetessä. Tilt onnittelee koko voittajatiimiä!

Pitkän päivän väliohjelmistoon kuului muun muassa jo kertaalleen pudonneista osallistujista kasattu All Stars -ottelu, jonka tiimit oli nimetty maanantaina testaukseen saapuvan Operation Grim Skyn (lisätietoja aiemmassa uutisessa, täällä) uusien hahmoluokkien mukaan Team Maverickiksi sekä Team Clashiksi. Paikoitellen silmittömäksi puukko- ja pistoolihipaksikin muuttunut hassuttelu päättyi mukavasti tasapisteisiin 1 – 1.

Muun ohjelmiston lomaan oli ujutettu myös Penta Esports -tiimin noususta kertova dokumentti Another Mindset. Varsin mielenkiintoisen 20 minuutin minidokkarin voi katsastaa vaikka heti Youtubesta, täältä.

Tiltin Pariisi-artikkelit jatkuvat vielä lähitulevaisuudessa muun muassa Rainbow Six Siegen brändivastaava Alexandre Remyn haastattelulla. Seurailethan siis sivustoa ahkerasti!

 

Lisää luettavaa