Oudoksi menee: Nyt ne 80-luvulla haudatut surkeat E.T. -pelit huutokaupataan ja museoidaan

12.09.2014

Atarille vuonna 1982 ilmestyneen E.T.  -lisenssipelin kohtalo alkaa muodostua yhdeksi pelihistorian erikoisimmista tarinoista. Ensin vihatusta pelistä kerrottiin legendoja, joiden mukaan jopa miljoonia pelikasetteja olisi haudattu New Mexicon autiomaahan. Aiemmin tänä vuonna Microsoft ja Fuel Entertainment järjestivät kaivaukset väitetylle paikalle, ja sieltä löydettiin kuin löydettiinkin satoja pelikasetteja, joista monta sataa kappaletta oli juuri E.T. the Extra-Terrestrial -peliä.

Legendaarisen surkea lisenssipeli pääsee nyt kokonaan uuteen arvoon, kun New Mexicon viranomaiset ovat päättäneet myydä suuren osan Atari-peleistä Ebayssa, kertoo Reuters. Pelit tulevat huutokaupattaviksi vielä tämän vuoden puolella, jolloin monet varmasti seuraavat  suurella mielenkiinnolla millaisia hintoja keräilijät ovat valmiita historiallisista löydöistä maksamaan.

Lisäksi joitakin pelejä odottaa vielä yllättävämpi kohtalo: Osa peleistä nimittäin lahjoitetaan museoihin ympäri maailmaa. Kaivausten johtajan Joe Lewandowskin mukaan Museum of Rome on jo ollutkin yhteydessä asiasta, sillä museolla on peleille omistettu osasto. Tuskinpa olisivat hautauspäätöksen tehneet Atari-pomot koskaan arvanneet, että arvottomiksi muuttuneet pelit päätyisivät vielä joskus museoon.

New Mexicon kaivauksista on tulossa dokumentti, jonka trailerin voit katsoa alta.

Lisää luettavaa