Sega on saattanut jättää konsolibisneksen taakseen jo pitkän aikaa sitten, mutta faneja sinitekstisellä firmalla on vielä reilusti Suomessakin.
”Kuin olisin kotiin löytänyt!” oli yksi ensimmäisiä asioita, mitä kirjoitin, kun löysin Facebookista ryhmän nimeltä Sega konsolit ja pelit. En enää muista, mitä kautta sivulle kulkeuduin, mutta meinasi kyllä wanhalla fanipojalla olla heti kyynel herkässä.
Lapsuudessani Sega ja Sonic olivat ne kovimmat jutut ikinä. Ne tulivat elämääni jo pikkupoikana. Eräällä ystävälläni oli Super Nintendo, mutta Sega Mega Driven peleistä nautittiin aina yhdessä minun luonani. Koko lapsuusaikani koin, ettei Segan konsoleita paljon lähipiiristä löytynyt. Kun sitten Playstation ja Saturn ilmestyivät, oli kaikilla muilla harmaa Pleikkari, kun taas minä poika porskutin edelleen eteenpäin Sega-pelien parissa.
Segan kannattajana olin jollain tapaa aina yksin, aina altavastaajana, kun Nintendot ja Sonyt jyräsivät ylitse. Tästä muodostui jonkinlainen ”minä vastaan maailma” -asetelma, jossa Segan kanssa sai taistella viimeiseen mieheen asti. Ei siis sillä, että olisin joutunut oikeisiin tappeluihin, vaan koko vertauskuvallisuus muodostui lähinnä päässäni. Sega oli rakas asia, jota tahdoin puolustaa. Se oli sitä konsolisotaa se.
Kun sitten löysin Sega konsolit ja pelit -ryhmän, eräänlainen ympyrä sulkeutui. Enää ei ollut vain minä vastaan maailma, vaan me vastaan maailma.
Ryhmässä kaupitellaan vanhoja Sega-retroja sekä fiilistellään mennyttä nostalgiaa. Myös mahdolliset miitit ovat käyneet puheenaiheena. Ja mikäpä sen parempaa kuin nähdä, kun pelaajat postailevat kuvia ”uusista” Ebay-ostoksistaan ja toisaalta valtavista pelikirjastoistaan. Jo klassisen Sega-pelikannen näkeminen on asia, joka aiheuttaa tunnereaktion pitkäaikaisen fanin mielessä.