Odotettu action-peli saikin murska-arviot – Pelintekijä selittelee asiaa netissä

04.02.2016

Muistatko pelin nimeltä Bombshell? Kyseessä on peli, jonka piti alun perin olla Duke Nukem -jatko-osa, mutta tekijänoikeusongelmien vuoksi Duken tilalle läntättiinkin Shelly ”Bombshell” Harrison -niminen nainen, jolla on erittäin dukemaisia repliikkejä.

Bomshell ilmestyi kaikessa hiljaisuudessa tammikuun 29. päivä, ja sen arvosanat eivät olleet imartelevia. Jotkut jopa uskalsivat sanoa, että peli on yksi tylsimpiä ja epäkiinnostavimpia koskaan. Myös Steamin käyttäjäarvioissa pelille on tullut runtua, kun taas keskiarvoja keräävässä Metacriticissä peli on saanut 41/100.

Pelin tekijäfirma 3D Realms tekee parhaillaan töitä saamiensa valitusten kanssa tarkoituksenaan mahdollisesti parantaa pelistä sen suurimpia kipukohtia. Firman pomo Frederik Schreiber on jopa mennyt niin pitkälle, että hän on päättänyt kommentoida pelin heikkoa menestystä julkisesti.

Jotkut arvostelijat olettivat Bombshellin olevan ’Diablo avaruudessa’. Kun ennakoiden kirjoittajat aikanaan alkoivat verrata meitä joihinkin todella laadukkaisiin toimintaroolipeleihin, me aloimme itsekin hieman puhua itsestämme siten, koska se oli meistä imartelevaa”, Schreiber sanoi.

Meidän RPG-elementtimme ovat kuitenkin aivan höyhensarjaa verratuna useisiin muihin ARPG:ihin, joten jatkossa pyrimme näkemään paljon vaivaa sen suhteen, että asettaisimme odotukset osuvammiksi. Tämä on toimintaräiskintä, jossa aseet kehittyvät.

Vaikea ulkopuolisena ja peliä kokeilemattomana sanoa, kuinka paljon pelaajien odotuksilla oli asian kanssa tekemistä.

 

Lisää luettavaa