Ocarina of Time -pelin linnan arvo liki sata miljoonaa euroa

31.05.2013

Movoto-niminen nettisivusto on laskenut arvon Ocarina of Time -pelin linnalle. Hyrulessa sijaitsevan linnoituksen kustannusarviota laskiessaan he ottivat huomioon esimerkiksi linnoituksen sijainnin ja neliömäärän.

Movaton laskelmien ja päättelyketjun mukaan linna sijaitsee Keski-Italiassa Toscanassa. Linnan arkkitehtuurin ja ympäristön perusteilla nettisivusto päätteli Hyrulen linnan olevan peräisin noin 1300-luvulta. Tämän nettisivusto päätteli linnaa ympäröivistä alueista: Sijaitseehan linna esimerkiksi tulivuoren, autiomaan, vuoriston, metsän ja aakeen laakeen lähettyvillä – ja näitä kaikkia löytyy Toscanan alueelta tai lähimaastosta. Näiden tietojen perusteilla Movoton laskujen mukaan linna maksaisi tänä päivänä liki 100 000 000 euroa.

Movotolaiset laskivat kustannusarvion myös Resident Evil -peleistä tutulle Spencerin sukulinnalle. Kauhupelisarjasta tutun hulppean huvilan saisi itselleen huomattavasti halvemmalla: Movaton laskujen mukaan Spencerin suvun pytingistä joutuisi maksamaan vaivaiset 1 300 000 euroa.

On kuitenkin otettava huomioon, ettei kumpaankaan kustannusarvioon ole laskettu mukaan juoksevia kuluja kuten kustannuksia ympäröivän maan omistuksesta, henkilökunnasta tai zombeista.

Asiasta kertoi Beefjack.

 

Lisää luettavaa