No Man’s Skyn myyntiluvut romahtivat ensimmäisen viikon jälkeen

23.08.2016

No Man’s Skyn julkaisusta on parisen viikkoa aikaa, ja odotettua peliä myytiin ensimmäisellä viikolla kuin häkää. Nyt Iso-Britannian pelilista kuitenkin näyttää, että toisella viikolla myyntiluvut romahtivat.

Viime viikon myydyin peli Iso-Britanniassa oli Codemastersin F1 2016, joka pudotti No Man’s Skyn listan toiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa pelille 81 %:n pudotusta myynneissä.

Kyseessä ei sinänsä ole kuitenkaan harvinainen ilmiö, sillä esimerkiksi Uncharted 4:n myyntiluvut putosivat toisella viikollaan 76 %. Toisaalta voisi ajatella, että pelejä ei arvosteluiden ja ensimmäisten julkiolohetkien jälkeen ole haluttu ostaa, mutta vaikuttava tekijä on myös se, että iso osa pelistä kiinnostuneista on jo ehtinyt hakea odottamansa megaostoksen ensimmäisellä viikolla. Seuraavilla viikoilla ostoluvut luonnollisestikin tasaantuvat.

Lisää luettavaa