Nettisivu listasi: Nämäkö ovat Xboxin tuskallisimmat ja vaikeimmat achievementit?

Xboxin vaikeimmat saavutukset vaativat tolkuttomasti pelitunteja.

Siitä asti kun Xbox 360 -konsoli toi tullessaan achievementit ja gamerscoren, ovat pelit olleet täynnä toinen toistaan haastavampia saavutuksia. Monet Xboxin achievementit ovatkin sittemmin tulleet jopa surullisen kuuluisiksi vaikeudestaan, joten eipä ihme, että What Culture -sivustolla on innostuttu listaamaan konsolin kaikkien aikojen vaikeimpia saavutuksia.

Viidentoista tuskallisen achievementin listalle ovat päässeet esimerkiksi ensimmäisen Dead Rising (2006) 7 Day Survivor. Tässä saavutuksessa oli tarkoitus selvitä seitsemän päivää hengissä pelin Infinity-moodissa, jossa pelihahmon elämäpalkki kutistuu tasaisesti. Yhtä valtava vaatimus oli myös samaisen pelin Zombie Genocider -saavutus, jossa piti tappaa yhteensä 53 594 zombia yhden läpipeluun aikana.

Ruumislukua tavoitellaan myös Gears of War 3:n  (2011) Seriously 3.0 -saavutuksessa, jossa pelihahmo piti nostaa 100-tasolle ja kahmia kaikki 65 Onyx-mitallia, mikä tarkoitti kymmenientuhansien vihollisten tappamista, sekä todella haastavien asekohtaisten ruumislukusaavutusten nyhjäämistä. Pelin edeltäjässä piti sentään vain tappaa 100 000 vihollista missä tahansa moodissa.

Musiikkipelien puolelta on nostettu esiin Guitar Hero III: Legends of Rockin (2007) The Long Road Ahead -saavutus, jossa piti läpäistä peli kaikilla vaikeusasteilla, pelata vähintään 100 online-ottelua, sekä ostaa pelin krääsäkauppa tyhjäksi. Vielä järjettömämpi oli Rock Band 2:n (2008) Bladder of Steel -saavutus, jossa piti pelata läpi pelin kaikki 80 kappaletta yhteen soittoon ilman yhtäkään pausetusta.

Tai miltäpä kuulostaisi ylistetyn Limbo-tasohyppelyn läpäisy kertaakaan kuolematta, mikä käytännössä tarkoittaa koko pelin ulkoaopettelemista? Kokonaista listaa voit ihmetellä What Culturen sivuilla.

Lisää luettavaa