Muistatko vielä, että Portalista ja Half-Lifesta piti tulla elokuvat? – No, ovat ne vieläkin tulossa

Tuoreimman Star Wars -leffan ohjaajana tunnettu J. J. Abrams on kertonut haastattelussa, että Half-Life ja Portal -peleihin perustuvat elokuvat ovat edelleen tekeillä.

Tieto saattaa tulla monille yllätyksenä, sillä Abramsin ja Valven yhteistyö julkistettiin alunperin jo kolme vuotta sitten, vuoden 2013 DICE-tapahtumassa. Silloin kerrottiin, että aikomuksena on tehdä elokuva molemmista Valven suosituista pelisarjoista, mutta sittemmin asiasta ei ole kerrottu juuri mitään.

Mitään tarkempaa projekteista ei vieläkään paljasteta. Kun IGN:n toimittaja kysyi Abramsilta haastattelussa, onko hänellä leffoista mitään kerrottavaa, hän vastasi näin:

”Ei vielä, mutta ne ovat kehityksessä. Ja meillä on käsikirjoittajat, työstämme molempia tarinoita.”

Abramsin tuorein elokuva 10 Cloverfield Lane sai Yhdysvalloissa ensi-iltansa perjantaina. Toistaiseksi ei ole ilmoitettu, milloin elokuva ehtii Suomeen asti.

Lisää luettavaa