Mistähän nyt tuulee? – Nintendo poisti kaikki ammattipelaajan Mario Maker -tasot serveriltään, satoja pelitunteja hukkaan

Nintendo jatkaa kummallisten sensuurikäytäntöjen linjalla. Kotaku tietää nimittäin kertoa, että speedrunner-pelaaja ja pelistriimaaja David Huntin kaikki Super Mario Maker -pelissä tekemät tasot on poistettu Nintendon servereiltä.

Hunt ei Nintendon käytäntöjen mukaisesti ole saanut mitään selitystä tapahtuneelle. Nintendon asiakaspalvelusta osattiin kertoa hänelle ainoastaan, että hänestä tai hänen tasoistaan ei ole tehty valituksia.

Hunt arvioi, että hänen Mario Maker -tasojensa rakenteluun meni yli 100 tuntia aikaa. Lisäksi Huntin alkuvuoden pelistriimeistä 90% on liittynyt Mario Makeriin, mikä tarkoittaa hänen mukaansa, että myös 90% hänen tuloistaan on kiinni Mario Makerissa. Ei siis mikään ihme, että ammattistriimaaja on huolissaan.

Kotaku kertoo, että Huntilla on aiemminkin ollut ongelmia Nintendon kanssa. Hän käyttää nimimerkkiä GrandPOO, mikä johtaa helposti ongelmiin, sillä sanaa ”poo” on Nintendon kiellettyjen sanojen listalla. Aiemmin häneltä on sensuroitu tasoja vain siksi, että niiden nimessä on esiintynyt kyseinen sana.

Helmikuussa muuan kaverin sensuroitu taso luvattiin jo palauttaa Miiverseen, mutta se jäikin tapahtumatta, ja nyt ovat sitten kaikki pelaajan työn tulokset kadonneet, myös ne, joiden nimi ei sisällä kiellettyjä sanoja.

Kotaku pyysi Nintendolta kommenttia, mutta turhaan. Toivottavasti Huntin tapaus kuitenkin järjestyy tai hän saa edes jonkin rationaalisen selityksen tapahtuneelle.

Lisää luettavaa