Mielipide: YleXin aamutoimitus alensi peliteollisuuden uranuurtajan pelkiksi kauniiksi kasvoiksi sukupuolen takia

08.04.2014

Tutkija Sonja Ängeslevä on kirjoittanut kirjan Level Up: Työrutiinit peliksi, joka ilmestyy huomenna.

Kirjan julkaisseen Talentumin kirjailijaesittelyssä kerrotaan, kuinka Ängeslevä on ”saanut Presidentin kansainvälistymispalkinnon vuonna 2012 suomalaisen peliteollisuuden kehittämisestä ja julkaissut artikkeleita ja teoksia nuorten median käytöstä ja pelaamisesta”.

Ängeslevä oli aamulla vieraana YleX-radiokanavan haastattelussa. Kanava julkaisi Facebook-sivuillaan ja Twitterissä kuvan, jossa kertoi Sonjan vierailusta. Vuosi on siis 2014.

Joskus sitä jää sanattomaksi.

Kirjan esittelysivuille pääset täältä.

Jarkko Fräntilä

ylexxx

Lisää luettavaa