Mielipide: Nämä asiat uuden South Park -pelin pitäisi tehdä osuakseen täysin maaliin

15.08.2016

South Park: The Stick of Truth oli kelpo peli, vaikkakin lähinnä South Parkin ystäville. Kun jatko-osa The Fractured But Whole saapuu markkinoille joulukuun alussa, siltä toivoisi muutamia merkittäviä uudistuksia, joista tärkeimmät ovat tässä.

1) Parempi taistelujärjestelmä

The Stick of Truth jaksaa viihdyttää yhden läpipeluun verran, mutta viimeistään toisella kerralla taistelujärjestelmä alkaa todella ärsyttää. Pelaajalle jää lopultakin hyvin vähän valinnanvaraa, ja taistelut ovat myös hitaita ja toistavat itseään niin paljon, että niitä alkaa helposti vältellä vain edetäkseen pelissä reippaammin.

Kaikeksi onneksi tähän asiaan tiedetään tulevan suuria muutoksia. Jo The Fractured But Wholen ensimmäisessä trailerissa tekijät pilkkasivat Cartmanin suulla omaa taistelujärjestelmäänsä, ja alla olevan Making of -pätkän perusteella uudessa pelissä onkin luvassa paljon taktisempi taistelukokemus.

2) Enemmän roolipelillisyyttä

The Stick of Truthissa pelaajalle jää hyvin vähän valinnanvaraa ja valtaosa taisteluistakin on vain käytävä. Uuteen peliin toivoisi samanlaista muutosta kuin Fallout 3:n ja Fallout: New Vegasin välillä, jolloin Bethesda lisäsi tuntuvasti pelaajien mahdollisuuksia ratkaista pelitilanteita puhumalla ja taitojaan käyttämällä pelkän räiskinnän sijaan.

3) Oikeasti eroavat hahmoluokat

The Stick of Truth tarjosi neljä hahmoluokkaa, mutta ne erosivat toisistaan oikeastaan vain taistelussa käytettävien erikoisliikkeiden osalta. Tiedossa on, että The Fractured But Whole sisältää useampia hahmoluokkia,  joten niiden toivoisi tuovan peliin muitakin eroja kuin vain taisteluliikkeet. Lisäksi edellisessä pelissä oli ainakin yksi saavutus, joka oli mahdollista napata vain pelatessaan Jew-hahmolla, mikä ärsyttää helposti achievement-metsästäjiä.

4) Vähemmän viittauksia, enemmän itsenäisyyttä

The Stick of Truth oli todellista fan servicea alusta loppuun, kalsaritontuista chinpokomoneihin ja anaaliluotaimista Manbearpigiin, niin että koko peli rakentui oikeastaan jo sarjasta tuttujen elementtien varaan. Samalla peliä pohjustettiin vahvasti sarjan 17. tuotantokauden jaksoissa.

Resepti toimi hyvin yhden pelin verran, mutta toista se ei kyllä kestä – ihan jo siksikin, että The Stick of Truth tuli käyttäneeksi melkein kaiken South Parkin tunnetuimman materiaalin, eikä sen jälkeen ole tullut kuin pari uutta tuotantokautta. The Fractured But Whole perustuu trailereiden perusteella 13. ja 14. tuotantokauden jaksoihin, joissa pojat kehittävät omat supersankaripersoonansa, mutta muuta sisällöstä ei ole paljastunut.

Parasta olisikin, jos The Fractured But Whole olisi edeltäjästään poiketen itsenäisempi suhteessa sarjaan. Viittauksia sopii tottakai olla, mutta itsenäisyys toisi enemmän vapauksia ja tilaa uusille ideoille. Kalsaritontut ja muut klassikot lämmittävät toki nostalgisesti, mutta niiden ohelle kaipaisi jotain tuoretta.

5) Imaginationland

Se yksi asia, jonka peli omasta mielestäni voisi hyvin lainata sarjasta ja jota The Stick of Truth ei vielä lainannut, on Imaginationland-jakoissa esitelty mielikuvitusmaailma. Imaginationland on sarjan kiistatta parhaita ja omaperäisimpiä kokonaisuuksia, joka tarjoaa monien pop-kulttuurista ja saduista tuttujen hahmojen kautta tolkuttomasti hauskoja mahdollisuuksia. Videopelissä mielikuvitusmaa laajenisi helposti sisältämään myös peleistä tuttuja hahmoja ja paikkoja, mikä tarjoaisi tekijöille mahdollisuuden parodioida ja satirisoida pelejä. (Hahmoihin voi toki liittyä tekijänoikeuskysymyksiä, jotka rajoittavat idean toteuttamista.)

*

Siinäpä ne. Edelliseen pelin kritisoinnista huolimatta odotan innolla uutta South Park -peliä ja toivon, että siitä tulee edellistä pelillisempi, viihdyttävämpi ja hauskempi. South Park: The Fractured But Whole ilmestyy 6. joulukuuta PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle.

Tässä vielä kurkistus pelikehityksen kulisseihin.

Lisää luettavaa