Ymmärrän hyvin, miksi Bloodbornea on hehkuteltu erääksi maailman kaikkien aikojen parhaista peleistä. Käsittämättömän vahva kokemus, mielettömän kaunis maailma. Ja se tunnelma! Se tunnelma…
…Se tunnelma on minulle yksinkertaisesti liikaa.
Pelissä on jatkuva kuolemanpelko päällä. Se aiheuttaa sen, että tunnen fyysistä pahoinvointia, kun yritän pelata peliä. Käteni tärisevät pelisessioiden aikana, ja nurkan takaa tulevat hyökkäykset saavat sydämeni lyömään itsensä irti rintakehästäni.
Pahin on kuitenkin henkinen ahdistustila, joka tuota pelatessa valtaa mielen. Tunnetta voisi verrata siihen irrationaaliseen pelkoon mikä lapsena on, kun kaikki ruumiinosat sitä jalkaterää myöten on pakko laittaa peiton alle, muuten jokin pimeydestä tulee ja koskettaa. Tietää, ettei mitään voi tapahtua, mutta silti. Silti.
Pelissä kohtaamani kuolemat ja taistelut eivät niinkään aiheuta ahdistusta. Sen tekee pelin äänimaisema ja klassisesti kauhuleffoihin liittyvä hiljasta ennen kuin tapahtuu -aspekti. Kenkien kolina, tuulen suhina, pienet kilahdukset. Tätä ennen ainoastaan Silent Hill 2 on aiheuttanut samanlaisia olotiloja.
Jokin Bloodbornessa menee ihon alle niin pahasti, etten yksinkertaisesti voi pelata tuota. Bloodborne on minulle jopa ihan fyysinen pelikokemus, kun kroppa on koko ajan pelatessa jännittyneisyyden tilassa, ja ruumiiseeni sattuu.
Nyt se viimein tapahtui: digitaalinen viihdeteos otti minusta henkisen niskalenkin, ja joudun luovuttamaan. Ei pysty. Liian ahdistavaa.
Huh huh.