2000-luvulla syntynyt sukupolvi kasvaa hyvin erilaisessa ympäristössä kuin aiemmat sukupolvet. Kuinka opettaa lapsi arvostamaan pelejä enemmän sisältönsä kuin pelkän visuaalisuuden perusteella?
Mies nimeltä Andy Baio halusi yrittää. Niinpä hän on viimeisen kymmenen vuoden aikana suorittanut lapsensa kasvatuksessa hieman kyseenalaista koetta: Sen sijaan, että Andyn poika Eliot olisi saanut pelata oman sukupolvensa pelejä, on isä antanut hänen pelata pelejä ainoastaan pelihistorian alusta lähtien ja kronologisesti edeten.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että vuonna 2004 syntyneen Eliotin ensimmäisiä pelejä olivat muun muassa vuoden 1979 Galaxian (kuvassa), sekä vuoden 1980 Rally-X ja Pac-Man. Siitä Eliot eteni Atarin ja ensimmäisten Nintendon konsoleiden kautta aina PlayStation 2 -aikaan, jolloin Andy lopetti kokeen.
Andy Baio julkaisi ”kokeestaan” pitkän artikkelin toissapäivänä osoitteessa Medium.com. Miehen omien sanojen mukaan poika on kuin onkin oppinut arvostamaan pelejä niiden itsensä vuoksi, eikä vain visuaalisen ilotulituksen tai peleihin käytetyn budjetin vuoksi. Lisäksi Eliotista on jo kymmenvuotiaana tullut poikkeuksellisen lahjakas pelaaja – mikä ei oikeastaan ole ihme, sillä lapsihan on opetellut pelaamaan juuri männävuosikymmenten vaikeampien pelien parissa.
Baion koe on herättänyt runsasta keskustelua ainakin asiasta uutisoineen Kotakun sivuilla. Tulee kenties korostaa, että artikkelinsa mukaan Baio ei kuitenkaan suoranaisesti pakottanut Eliotia pelaamaan. Hän kertoo jopa pelänneensä, että lapsi ei olisikaan kiinnostunut peleistä. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Eliot innostui pelaamisesta omaehtoisesti.
Andy Baion kasvatusmenettely jakaa varmasti mielipiteitä, kuin myös hänen tulostensa luotettavuus. Varmaa on kuitenkin, että yhteinen harrastus on lähentänyt Andyn ja Eliotin suhdetta, mikä sinänsä on positiivinen asia.
*
Toimittajan mielipide
En osaa kommentoida Andy Baion kasvatusmenettelyä suoraan, mutta suhtautuisin skeptisesti hänen motiiveihinsa. Miksi kasvattaa lasta keinotekoisesti aiemman sukupolven ehdoilla?
Ajattelen asiaa omalla kohdallani elokuvan kautta: Entä jos minua olisi kasvatettu katsomaan vain pari-kolmekymmentä vuotta vanhoja elokuvia? Että en olisi saanut nähdä Jurassic Parkia (1993) sen ilmestyessä, vaan vasta vuosikymmentä myöhemmin? Miltä se olisi tuntunut?
Voi olla, että suhde elokuvia näyttäviin vanhempiin olisi ollut läheisempi, mutta olisin varmasti kokenut itseni ulkopuoliseksi muusta sukupolvestani. En olisi tiennyt, mistä kaverit puhuvat ja löytänyt vähemmän yhteistä tekemistä ystävien kanssa. Tätä riskiä Baio on tuskin ottanut huomioon. Toisaalta olen kiinnostunut vanhemmista elokuvista myöhemmin ja hakeutunut niiden pariin omatoimisesti. Pakottaminen kuulostaa siis omituiselta.
Lisäksi Baion kasvatuskokeesta paistaa läpi vahva puolueellisuus: Hän pitää alkuaikojen videopelejä arvokkaampina kuin nykyisiä, mutta miksi? Nähdäkseni se pitäisi perustella. Ihmisillä on taipumus pitää arvokkaampana sitä kultturia, joka vallitsee heidän nuoruudessaan, kuin uudenlaista kulttuuria, jonka he kohtaavat aikuisella iällä.
Andy Baion tapaus on siis vähintäänkin epäilyttävä, enkä ihmettele, jos se herättää vielä hyvin jyrkkiä kannanottoja esimerkiksi kasvatuspsykologien taholta.
Tuukka Hämäläinen