”Maailman kallein välivideo, jota ei voi ohittaa” – Warcraft-elokuvat saa ansionsa mukaan

Aiemmin tänä vuonna ensi-iltansa saanut Warcraft-elokuva sai ristiriitaisia arvioita ja voitti puolelleen lähinnä niitä, jotka jo valmiiksi tunsivat pelisarjan kaanonin ulkoa. Nyt elokuva saa osakseen viimeisen tylytyksen, kun Screen Junkies on ottanut sen Honest Trailer -käsittelyynsä.

Alla oleva video kutsuu elokuvaa muun muassa ”maailman kalleimmaksi välivideoksi, jota ei voi ohittaa”, ja erittelee terävästi elokuvan ongelmia eleettömästä näyttelijätyöstä aina epätyydyttävään loppuratkaisuun, joka jättää kaiken auki. Tätä ei todellakaan voi suositella elokuvan faneille.

Lisää luettavaa