Mennäänkö nyt jo liian pitkälle? – Ruotsalainen pelilehti yrittää pelastautua varainkeruukampanjan avulla

30.12.2015

Elämme hyvin erilaisessa maailmassa kuin mitä esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Yksi suuri muutos on siinä, miten nykymaailmamme suhtautuu rahaan ja sen keräämiseen.

Nykypäivänä ei ole epätyypillistä, että esimerkiksi puille paljaille joutunut julkisuuden henkilö pyytää internetissä rahalahjoituksia itselleen. Jos vain jotakuta tai jotakin haluaa tukea, niin rahaa voi lahjottaa hyväntekeväisyyden lisäksi myös yksityishenkilöille tai vaikkapa pelifirmoille. Tänä vuonna suuria otsikoita saavutti muun muassa Shenmue 3 -pelille pyhitetty Kickstarter, joka keräsi alle vuorokaudessa kokonaiset kaksi miljoonaa lahjoituksia.

Nyt varainkeruussa otetaan taas askel eteenpäin, kun vuodesta 1996 toiminut ruotsalainen PC Gamer Sweden -lehti on lopettamisuhan alla. Lähes 20 vuotta sinnitellyt lehti ehti jo vihjailla tulevasta game overistaan, mutta nyt tilanne on muuttunut. Lehden päätoimittaja Thomas Pettersson nimittäin on nyt julkistanut halukkuutensa aloittaa Kickstarter-kampanjan lehtivanhuksen pelastamiseksi, minkä lisäksi lehti suunnittelee uudistuvansa lukijoiden palautteen perusteella.

Sinänsä ikävää, että nykypäivän markkinatalous on niin raakaa, että kuluttajat joutuvat rahoittamaan jopa pelien ja pelilehtien tekemistä niiden ostamisen lisäksi.

Lisää luettavaa