Luis Suarezin puraisulla yllättäviä seuraamuksia – Pelikielto yltää jopa virtuaalifutikseen!

28.09.2014

Luis Suarez kärsii kansainvälistä pelikieltoaan lokakuun loppuun saakka. Mieshän tunnetusti puraisi Italian puolustaja Giorgio Chielliniä kesän MM-kisoissa, ja sai tempauksestaan kovan pelikiellon.

Yllättävää kyllä, episodi on huomioita myös uudessa FIFA 15 -futispelissä. FIFAn Ultimate Team -pelimuodossa ostetaan pelaajia keräilykorttityyliin, mutta Luis Suarezia sieltä ei lödy. Tai löytyy, mutta Suarezia ei voi hankkia itselleen ennen kuin hänen kansainvälinen pelikieltonsa on kulunut loppuun.

Myöskään uratilassa miestä ei voi käyttää ennen pelikiellon loppumista.

Aiemmin pelikiellot eivät ole vaikuttaneet FIFA-futispelin maailmaan tällä tavoin, ja lyhyitä pelikieltoja oikeassa elämässä kärsivät pelaajat ovat aina ennen olleet käytössä heti alusta lähtien.

Lisää luettavaa