Lippaat valmiiksi – kulttiräiskinnän odotettu remasterointi sai julkaisutrailerin

25.03.2017

Gearboxin julkaisema Bulletstorm: Full Clip Edition on piakkoin noukittavissa kauppojen hyllyiltä. On siis aika virallisen julkaisutrailerin.

Lähes kahden minuutin pituinen videopätkä esittelee mahtipointisen dubstepin rytmittämänä vuonna 2011 nähdyn räiskintäpelin remasteroitua antia. Mainintansa ruudulla saavat muun muassa natiivi 4K-kuvaresoluutio kuin täysin uusi kampanjatilakin. Kaiken jo aiemmin julkaistun lisäsisällön ohella pakettiin on myös ahdettu mukaan ennennäkemätöntäkin sisältöä.

Alkuperäisestäkin versiosta vastanneen People Can Fly -pelitalon kehittämä Bulletstorm: Full Clip Edition julkaistaan 7. huhtikuuta PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle.

 

Lisää luettavaa