Lähivuosien vaikein peli saapuu myös konsoleille – ei todellakaan aloittelijoille

30.06.2016

Squad-pelistudio on ilmoittanut, että sen avaruusrakettirakentelupeli Kerbal Space Program saapuu PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle heinäkuussa.

Pc:lle peli ilmestyi virallisesti vuonna 2015. Sen ensimmäinen beetaversio julkaistiin kuitenkin jo vuonna 2011.

Kerbal Space Programissa rakennetaan oma avaruusraketti, joka on tarkoitus laukaista avaruuteen. Pelin fysiikkamallinnus ja muu pikkutarkka vääntely ja kääntely on niin aitoa, että avarruusrakettiaan on aloittelijan todella vaikea saada ilmaan. Osittain tästäkin syystä peli on todella suosittu, ja nauttii ansaittu kulttimainetta.

Lisää luettavaa