Konsolimarkkinoille palaava Atari julkisti lisätietoa uudesta konsolistaan – tässä on Ataribox

Ataribox esittäytyy ensimmäisissä kuvissaan.

17.07.2017

Atari on julkistanut ensimmäiset kuvat tulevasta Ataribox-konsolistaan.

Yhtiön lehdistötiedotteessa julkaistut kuvat antavat jo tovin aikaa odotettua osviittaa siitä, miltä legendaarisen pelitalon paluu konsolimarkkinoille tulee jotakuinkin näyttämään. Ulkokuoren perusteella luvassa vaikuttaisikin olevan vahvasti Atarin perinteille uskollista suunnittelua, jossa on pyritty hakemaan inspiraatiota eritoten vuonna 1977 nähdystä Atari 2600:sta ja sitä edeltäneistä konsoleista.

Itse konsolin suorituskyvystä ei sen sijaan lähdetty vielä suuremmin hiiskumaan. Laitteen tiedetään kuitenkin sisältävän perinteiset nykyajan laitteista tutut liitännät. Mukana nähdään yksi HDMI-ulostulo, tuki internet-liitännälle sekä neljä USB-paikkaa, jotka on tarkoitettu mitä todennäköisimmin ensisijaisesti konsolin ohjainten latausta varten. Myös SD-korttien pitäisi niidenkin mahtua laitteen sisuksiin. Tarkoituksenaan Atarilla olisi myös tuoda konsolistaan myyntiin kaksi ulkonäöltään erilaista versiota.

Pelisivusto Eurogamerin saamien raporttien mukaan konsolin valmistus tullaan kustantamaan joukkorahoituksen voimin. Se, millä rahoitussivuston avulla varainkeruu on sitten määrä toteuttaa, on kuitenkin vielä täysin pimennossa.

Atarin toistaiseksi viimeinen konsoli, Atari Jaguar, ilmestyi vuonna 1993. Laite koitui valmistajalleen varsin kovaksi tappioksi, sillä julkaisunsa aikoihin se jäi myyntiluvuissaan pahasti sekä ensimmäisen PlayStationin että myöhemmin 1995 saapuneen Sega Saturnin jalkoihin.

Lisää luettavaa