Kohuttu ja kiistelty kouluammuskelupeli vainoaa vieläkin tekijäänsä

Pelimediaa kymmenen vuotta sitten seuranneet saattavat muistaa mekkalan, joka nousi pienestä indie-pelistä nimeltä Super Columbine Massacre RPG. Nimensä mukaisesti roolipelissä pelattiin vuoden 1999 Columbinen koulusurmien tapahtumia, mikä herätti tietysti huomiota ja sai osakseen runsaasti kritiikkiä. Peli nousi peliväkivaltaa vastaan kampanjoivan Jack Thompsonin silmätikuksi ja se jätettiin ulos Slamdancen Guerrilla GameMaker -kilpailusta.

Luulisi kuitenkin, että kymmenessä vuodessa tunteet olisivat viilenneet ja pelin tekijä olisi jätetty rauhaan. Näin ei kuitenkaan ole.

Ars Technica nimittäin kertoo, että roolipeliä on alettu uudelleen käyttää pelin luojaa Danny Ledonnea vastaan. Akateemikon uralla edennyt Ledonne on nimittäin saanut tuoreeltaan porttikiellon Coloradon Adams State Universityn kampukselle, jonne hän oli organisoimassa Southern Colorado Film Festival -elokuvafestivaalia. ASU:n poliisipäällikkö sekä yliopiston johtaja ovat perustelleet päätöstä sillä, että Ledonne teki Super Columbine Massacre -pelin.

Tarina ei kuitenkaan ole niin yksioikoinen, kuin ensisilmäyksellä vaikuttaa. Ledonne nimittäin työskenteli yliopistolla mediatuotannon opettajana vuodesta 2011 aina tähän vuoteen asti. Hän on lisäksi elokuvaohjaaja ja American Universityn dosentti.

On siis selvää, että Adams State University on tiennyt Ledonnen tekemästä pelistä ja vuosia, eikä sitä ole käytetty häntä vastaan. Miksi peliin vedotaan vasta nyt?

Ars Technican mukaan syy piilee Ledonnen suhteessa yliopistoon. Menetettyään työpaikkansa alkuvuodesta Ledonne on kampanjoinut kovaäänisesti yliopiston dosenttien palkkapolitiikkaa vastaan. Hän perusti jopa Watching Adams -sivuston, jonka tarkoitus on ajaa läpinäkyvyyttä yliopiston palkkauskäytäntöihin.

Näyttää kovasti siltä, että Super Columbine Massacre -peliä käytetään siis vain poliittisena aseena opettajaa vastaan, josta on aivan muista syistä tullut ongelma yliopiston hallinnolle. Ledonnea on syytetty myös häiritsevästä käytöksestä yliopiston työntekijöitä ja entistä johtajaa kohtaan, minkä mies itse tietenkin kiistää.

”En ole uhka kenellekään,” Ledonne kommentoi Valley Courier -lehden haastattelussa. ”En ole eläessäni ollut fyysisessä tappelussa kenenkään kanssa. En ole osallistunut mihinkään rikolliseen toimintaan, enkä mihinkään mikä viittaisi väkivaltaiseen käytökseen.”

Ars Technicalle antamassaan lausunnossa Ledonne kommentoi myös kymmenen vuotta sitten tekemäänsä peliä.

”Olisi yhtä mahdotonta katua sitä, että 23-vuotiaana tein SCMRPG:n, kuin sitä, että 6-vuotiaana piirsin kuvan lohikäärmeestä,” Ledonne kommentoi.

”On selvää, että he, jotka ovat yrittäneet käyttää peliä kampanjassaan ja kuvata minut uhaksi kampuksen turvallisuudelle, eivät itse ole koskaan pelanneet tai tutkineet peliä, tai Playing Columbine -dokumenttia, joka perehtyy pelin nostattamaan keskusteluun yksityiskohtaisesti.”

Ledonnen itsensä ohjaama, kiistanalaista peliä ruotiva Playing Columbine -dokumentti esitettiin ilmeisesti pari päivää sitten Adams Staten kampuksella. Ledonne pystyi osallistumaan elokuvan jälkeiseen keskustelutilaisuuteen vain webcamin välityksellä.

Super Columbine Massacre RPG on yhä ilmaiseksi ladattavissa omalta sivustoltaan. Sivusto sisältää myös runsaasti pelin herättämää keskustelua, mikä onkin ollut Ledonnen ilmeisenä tavoitteena.

Lisää luettavaa