Kohtalaiseen menestykseen yltäneen japskiropelluksen jatko-osa ilmestyy ensi vuoden alussa – tässä siitä videota

I Am Setsunan jatko-osasta videota.

28.08.2017

Perinteistäkin perinteisemmät japanilaiset roolipelit ovat tänä päivänä melko vähissä. JRPG-pelien uusi aalto yrittää uudistaa vanhaa ja hyvää genreä usein vähän ehkä liiaksikin, mutta vaikkapa Persona 5 on esimerkki pelistä, joka on äärimmäisen menestynyt ja samalla pohjimmiltaan melko perinteinen, vuoropohjaisia taisteluita sisältävä rope.

I Am Setsuna ilmestyi viime vuoden helmikuussa ja oli viimeisen päälle perinteinen JRPG. Nyt peli on tunnetusti saamassa jatkoa Lost Spheariksi nimetyn jatko-osan muodossa. Yhdysvalloissa ja Japanissa peliin päästään käsiksi jo lokakuussa, mutta Euroopassa odotetaan 23. tammikuuta saakka.

GameStop Expo 2017 -tapahtumassa on nyt julkaistu pitkä pätkä lisää videota pelistä. Tsekkaile alta.

Lisää luettavaa