Klassisen strategiasarjan uuden osan traileri ilmestyi yllättävästä lähteestä

Uuden Homeworld-pelin ensimmäinen teaser esitettiin kehittäjäkonferenssissa.

Homeworld on kiistatta klassikoksi muodostunut strategiapelisarja, jonka uutta osaa monet odottavat kärsimättöminä. Tulevasta Homeworld Shipbreakers -pelistä ei olekaan pitkään aikaan julkaistu mitään uutta, joten nyt verkkoon ilmestynyt teaser-traileri tulee melkoisena yllätyksenä.

Vielä yllättävämpi on kuitenkin konteksti, jossa Blackbird Interactive on päättänyt teaserin julkaista. Shipbreakersin teaser nimittäin näytettiin ensimmäistä kertaa Unite 2015 -kehittäjäkonferenssissa Bostonissa, josta esittelypätkä on nyt julkaistu YouTubessa. Teaser näytetään heti alla olevan videon alussa.

Shipbreakersin julkistettiin jo vuonna 2011 nimellä Hardware: Shipbreakers, mutta vuonna 2013 Homeworldin oikeudet ostanut Gearbox antoi studion muuttaa kovasti Homeworldia muistuttavan pelinsä täysveriseksi pelisarjan osaksi. Suurin ero aiempiin Homeworld-peleihin piilee siinä, että tällä kertaa reaaliaikastrategiaa ohjaillaan planeetan pinnalla.

Shipbreakersin julkaisuajankohtaa ei ole vielä paljastettu, mutta se tiedetään, että peli toimii esiosana koko Homeworld-sarjalle. Teaserista uutisoi Kotaku.

Lisää luettavaa