Xbox Onen menestys Kiinassa lyö täysin ällikällä: Heti kättelyssä 100 000 myytyä konsolia!

Kiinan ensimmäinen pelikonsoli 14 vuoteen sai lämpimän vastaanoton.

01.10.2014

Aiemmin kerroimme, kuinka Xbox Onen myynti on lähtenyt loistavasti käyntiin Kiinassa. Siinä missä muiden Aasian maiden markkinat jäivät alle odotusten, saavuttiin Kiinassa jonottamaan konsolia suurella innolla ja myyntiluvut ovatkin sitten todella kovaa luokkaa.

Gamechupin mukaan Xbox Onea on myyty Kiinassa jo 100 000 kappaletta. Ei ole aivan selvää, tarkoittaako luku vain kaupoille myytyjä yksiköitä vai kuluttajille asti ehtineitä konsoleita, mutta joka tapauksessa kyse on merkittävästä myynnistä. Esimerkiksi Japanissa Xbox Onea tilattiin jälleenmyyjille vain kolmasosa Kiinan luvusta.

Xbox Onen myyntiin on epäilemättä vaikuttanut se, että Kiinan lainsäädännöstä johtuen Microsoftin uutuuskonsoli on ensimmäinen virallisesti maassa julkaistu pelikonsoli 14 vuoteen. Myös Sony tulee julkaisemaan uutukaisensa Kiinassa, mutta tarkkaa julkaisupäivää ei ole toistaiseksi ilmoitettu.

Huom! Voit voittaa Xbox One -pelikonsolin Tiltin kilpailussa!

Lisää luettavaa