Käsittämätön yhdennäköisyys veti kunnianhimoisen lääkärin keskelle pelimaailman salaliittoteoriaa

Metal Gear Solid V:n fanit huomasivat yhteyksiä pelin ja todellisuuden välillä.

Pari viikkoa sitten pelisivustot alkoivat puhista erikoisesta huhusta liittyen syyskuussa ilmestyvään Metal Gear Solid V: The Phantom Painiin. Juttu sai alkunsa, kun eräät pelaajat huomasivat huikean yhdennäköisyyden MGS V:n trailerissa näkyvän lääkärin ja todellisen italialaistohtori Sergio Canaveron välillä.

Canavero on ollut paljon julkisuudessa, sillä hänestä on tulossa ensimmäinen täydellistä päänsiirtoleikkausta yrittänyt lääkäri. Esimerkiksi New Scienstist on uutisoinut kiistanalaisesta leikkauksesta helmikuussa. Hiljattain Canavero löysi hypotetisoimalleen leikkaukselle myös vapaaehtoisen potilaan, 30-vuotiaan Valeri Spiridonovin, joka kärsii hermosoluja rappeuttavasta sairaudesta.

Canavero ja MGS-trailerin tohtori ovat kieltämättä erittäin samannäköisiä, kuten tämä Kotakun julkaisema kuvavertailu osoittaa. Se tuskin olisi yksinään kuitenkaan aiheuttanut salaliittoteorioita, elleivät tarkkasilmäiset pelaajat olisi huomanneet muutakin.

Ensinnäkin Canaveron päänsiirtoprojektin nimi on HEAVEN, mistä löysettiin yhteys Big Bossin johtamaan Outer Heaveniin. Sen jälkeen huomattiin, että Canavero on julkaissut useita artikkeleita aavekivusta, johon MGS V:n alaotsikko The Phantom Pain viittaa.

Pian pelaajat muistivat Hideo Kojiman kertoneen, että pelissä käsitellään erästä tabua, ja pian yhteyksiä alettiin löytää jo sieltäkin, missä niitä tuskin todellisuudessa olikaan. Syntymässä oli teoria, jonka mukaan Big Bossin pää vaihdetaan pelissä toiseen ruumiiseen, kuten Canaveron kiistellyssä leikkauksessa.

Koska villeimmissä huhuissa epäiltiin jopa Canaveron olemassaoloa, otti Kotaku yhteyttä itse tohtoriin. Canavero on omien sanojensa mukaan ollut täysin yllättynyt saamastaan huomiosta, eikä hän todellakaan tiennyt MGS V:stä mitään, ennen kuin yhdennäköisyys tuotiin hänen tietoonsa. Canavero on ottanut yhteyttä lakimiehiinsä ja pyytänyt Konamilta korvauksia kuvansa luvattomasta käytöstä videopelissä.

Canavero saattaa toki vain muistuttaa läheisesti näyttelijää, jota käytettiin lääkärihahmon 3D-mallina, mutta miehen lakimiehillä on toinenkin teoria. Canavero puhui jonkin aikaa sitten Kyproksella järjestetyssä konferenssissa, jonka järjestäjiin kuului myös pelikehittäjä. Ehkäpä tätä kautta löytyisi yhteys? Miehen omat spekulaatiot siitä, että häntä kuvattiin konferenssissa salaa kuulostavat tosin erittäin kaukaahaetuilta.

Saapa nähdä oliko kyse lopulta sattumasta vai ei. Metal Gear Solid V: The Phantom Painin on määrä ilmestyä 1. syyskuuta. Alta voit katsoa MGS V:n trailerin, jolla Canaveroa muistuttava tohtori vilahtaa.

Lisää luettavaa