Just Causen 3:n tekijät rehellisinä – myöntävät tarinan toimivan lähinnä aasinsiltana päättömille tapahtumille

30.10.2015

Nykypäivänä tuntuu siltä, että kaikki monet suuret julkaisut ottavat itsensä hyvin vakavasti. Alati paraneva tekniikka on mahdollistanut eeppisyyden ja suurten tunteiden esiinmarssin toisin kuin koskaan aiemmin. Onkin ilahduttavaa, että vielä silloin tällöin julkaistaan myös aivot narikkaan -tyylin humoristisempia pelejä.

Just Cause 3:n tekijät ovat julkaisseet jälleen uuden työtään dokumentoivan päiväkirjamaisen videon. Tämänkertaisessa videossa aiheena on tarina, ja tekijät muun muassa mainitsevat, että koska peli on mekaniikaltaankin kieli poskessa hulluttelua, pyritään tarinaakin suunnittelemaan tämä mielessä.

Mielenkiintoisen videon pääset katsomaan alta.

Lisää luettavaa