Joku laski tarkat luvut – näin monta yksinoikeuspeliä Xbox Onella ja PS4:llä on

03.10.2015

Koska konsoleiden yhteydessä kuulee usein puhuttavan sotimisesta, lienee osuvaa kutsua pelejä konsolisotien sotakalustoksi. Eri versiot samoista peleistä päihittävät toisensa, joten voitto ratkaistaan pääasiallisesti yksinoikeuskaluston tuhovoimana (pelien hyvyys) sekä silkalla määrällä.

Australialaisen Finder-sivuston tekemän laskelman mukaan viikko sitten 25.9. erilaisia pelinimikkeitä oli lännessä saatavilla yhteensä peräti 551 kappaletta. Näistä peleistä tasan 200 on julkaistu sekä Playstation 4:lle että Xbox Onelle. Lopuista 351 pelistä on ilmestynyt Sonyn laitteelle yksinoikeudella 229 nimikettä ja Microsoftin laitteelle 121. Playstation 4:lla on siis karkeasti ottaen lähes tuplasti enemmän yksinoikeuspelejä kuin kilpailijallaan.

Playstationin pelimäärän suuruus selittyy esimerkiksi vahvemmalla indiekehittäjien kiinnostuksella sekä konsolin suuremmalla tuella Japanissa. Esimerkiksi Namco Bandai ja Koei tuottavat pelejään pääasiassa Playstationille.

Finderin laskelmassa yksinoikeuspeleiksi on laskettu myös pelit, jotka ovat saattaneet ilmestyä myös PC:lle tai muille alustoille, mutta eivät kuitenkaan molemmille markkinoita johtaville jättiläisille.

Lisää luettavaa